10. tammikuuta 2012
Lohjan pentunäyttelyssä 7.1.2012 debytoi hieno osuus Jungle-pentuettamme. Mukana kaikki tytöt, Hera, Linda, Nada sekä Tiina. Uroksia oli ainoana edustamassa Juuno. Matkassa pienempien kanssa oli myös viimeistä kertaa pentuluokissa esiintynyt Minnie. Tuomaroimassa sekä rotu-, että ryhmäkehässä Eeva Anttinen.

Dingolina´s Flaming Felid “Juuno” urospennut 5-7kk 1.

Dingolina`s Hunting Hyena “Hera” narttupennut 5-7kk 1.KP PN2

Dingolina`s Curious Coyote “Tiina” narttupennut 5-7kk 2.KP

Dingolina`s Perky Piranja “Nada” narttupennut 5-7kk 3.

Dingolina´s Kicking Kangaroo “Linda” narttupennut 5-7kk 4.

Barecho Gingerbread Cookie “Minnie” narttupennut 7-9kk 1.KP, PN1, ROP
Kasvattajaryhmässämme esiintyivät kaikki neljä narttupentua ja tulos oli mukava, Kennel Dingolina`s ROP-kasvattaja!
Ryhmäkilpailussa Minnie pääsi jatkoon ja olikin viides, eli ihan ei sijoituksille ylletty, mutta tähän suoritukseen oli hienoa lopettaa ura pentuluokissa ja jäädä odottelemaan tulevaa
Vietimme erittäin mukavan päivän kasvattien omistajien ja pentujen kanssa. Kiitoksia kaikille mukanaolosta ja onnea hienosti menneestä ensimmäisestä näyttelystä! 
Aihe: Hera, Minnie, Koiranäyttelyt | 2 kommenttia »
10. joulukuuta 2011
Kaunis ja reipas sijoitustyttömme Hera (D. Hunting Hyena) kävi kylässä. Tässä 5kk poseeraus. Eiköhän tämä neiti ole valmis pentunäyttelyihin?

Aihe: Hera | Ei kommentteja »
10. joulukuuta 2011
Näyttelyvuoden päätöksenä suuntasimme Messarin voittajanäyttelyihin. Kummallekin päivälle oli koiria ilmoitettu kiitettävästi, lauantaina 51 ja sunnuntaina 80 kpl. Mukana meiltä oli Minnie ja Lotta.
Lauantaina tuomarina Rainer Vuorinen. Minnie pärjäsi upeasti kovassa pentuluokan kilpailussa ollen ROP-pentu.
“Kaunis ja lupaava pentu, tasapainoinen kaunis pennun pää. Hyvä ylälinja, hyvät raajojen kulmaukset. Hyvin kehittynyt runko ikäisekseen. Erinomaiset liikkeet.”


Lotalle tuloksena KÄY EH. Kesän pentujen ja syksyn juoksujen jäljiltä mammakoira ei ollut aivan parhaassa karvassa, vaikka sen eteen kovasti töitä on tehtykin. Turkkiin kuitenkin on jo saatu pituutta, joten alkuvuosi alkanee toivottavasti lupaavammin
Sunnuntaina enkkuja oli tuomaroimassa Henric Fryckstrand Ruotsista. Kuten englanninspringereitä ylipäätään, oli pentujakin ilmoitettu edellispäivää enemmän, 8kpl. Pikkuinen prinsessamme sijoittui upeasti narttupentujen ykköseksi ja lopulta uusi edellispäivän hienon sijoituksensa ollen jälleen ROP-pentu!
“Mycket tilltalande och lovande. Härligt huvud och uttryckt. Flott hals. Välkonstruerad. Bra benstomme. Bra kropp och rygg. Starkt backställ. Härliga rörelser.”

Lotalle tuloksena KÄY ERI4. Lisäksi Lotta oli osana Kennel Wildomar`sin kasvattajaryhmää, jonka sijoitus oli 2,KP

Näyttelyviikonloppu oli kaiken kaikkiaan hieno. Ja mikä parasta, tapasimme myös Minnien kasvattajat, jotka olivat kovin tyytyväisiä tyttösen kehitykseen ja hienoon näyttelymenestykseen.
Kiitoksia kaikille ystäville mukavasta näyttelyvuoden päätöstapahtumasta!

Aihe: Minnie, Lotta, Koiranäyttelyt | 1 kommentti »
3. marraskuuta 2011
30.10.11 oli pentunäyttely Lahdessa. Tänne lähinäyttelyyn lähdimme handlerin flunssaisesta olosta huolimatta ajatuksella, että nopeastihan tuolla käy…
Enkkupentuja oli paikalla 5 ja ne tuomaroi Leila Kärkäs.
Minnie voitti ensin luokkansa KP:lla ja sitten PN-kisassa vielä isomman narttupennun. Jo tämä oli hieno saavutus, mutta kun Minnie vielä meni ja nappasi ROP-voiton oli olo todella huikea!
Vsp oli komea Milhällans First Choice “Capo” Ruotsintuontipentu myöskin.

”Erinomainen kokonaisuus. Erinomaisesti liikkuva narttu, jolla hyvä tasapainoinen rakenne. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Upea ylälinja liikkuessa. Otsapenger hieman korostunut ja silmät voisivat olla tummemmat. Hyvä karva ja käytös.”

Sitten meillä olikin tovi odottelua ennen ryhmäkilpailuja. Kyseessä ei ollutkaan enää pikku visiitti, mutta kummasti flunssan kanssa pärjättiin jännittäessä
Minnie nukkui tyytyväisenä ja latasi akkujaan juostakseen vielä muutaman kierroksen.
Vihdoin koitti vuoromme. Minnie esiintyi suurella innolla häntä heiluen. Ja kun ryhmässä oli enää neljä valittua pentua jäljellä ja yksi niistä oli Minnie, olimme jo henkilökohtaisesti voittaneet.
Kun pennut ympäriltä sijoitettiin ja lopulta voittajaksi kuulutettiin englanninspringerspanieli, Minnie villiintyi hurjasti kuullessaan aplodit ja saamansa kehut!

Minnie juoksemassa kohti upeaa ryhmävoittoa
Näin pääsi pikkuinen Minnie vielä BIS-kisaan. Sielläkin vedettiin vielä täysillä, mutta sijoitusta ei sieltä enää irronnut. Olimme varsin tyytyväisiä jo saavuttamaamme

Kuvassa päivästä kovin jo uupunut, 6kk ikäinen ryhmävoittajamme <3
Aihe: Minnie, Juhlan aikaa, Koiranäyttelyt | Ei kommentteja »
23. lokakuuta 2011
Tässähän on taas aika hujahtanut
Kuluvana syksynä on nyt keskitytty intensiivisesti Minnien koulutukseen. Ohjelmassa on ollut mm. pentukurssia, joista kolme oppituntia jo suoritettuna, noutoharjoituksia sekä muutama pentunäyttely.
Edellisen päivityksen jälkeen Minnie pyörähti pentunäyttelyssä Hämeenlinnassa 24.9 Tuula Savolaisen tuomaroimana, tuloksena pennut 5-7 kk. 1.KP, PN2-pentu. Ja Lohjalla 23.10, jossa tuomarina Viveca Lahokoski, tuloksena pennut 5-7kk 2.KP.

Minnien liikettä Hämeenlinnan pentunäyttelyssä
Perustottelevaisuutta on kotiolojen lisäksi treenattu pentukurssilla, jossa Minnie on osoittanut hienoa oppimiskykyään ja vakuuttanut jo koulutusohjaajankin siitä, että osaa tehdä ajatustyötä ratkaistakseen tehtäviä
Minnie selvästi pitää kovsti uuden oppimisesta ja malttaa keskittyä kärsivällisesti.

Katsekontaktia pentukurssilla
Muina aktiviteetteina on ollut noutoharjoitukset kanikiekon kanssa, jossa tyttö on aivan loistava! Kaniini löydetään haastavistakin paikoista, eikä etsimisessä anneta milloinkaan periksi. Myös fasaanin kanssa on tehty tuttavuutta, mutta tästä ja jäljestyksestä tulossa päivitystä lisää myöhemmin

Aihe: Minnie, Pentukurssi, Koiranäyttelyt | 2 kommenttia »
18. syyskuuta 2011
Tänään oli kauan odotettu päivä, jolloin Minnie juuri täytettyään 5kk pääsi ensimmäiseen pentunäyttelyynsä. Näyttelypaikkana oli Lohja ja tuomarina Kati Heiskanen. Ess-pentuja oli paikalla 5 ja Minnie oli kolmesta babynartusta toinen ja sai KP:n sekä upean arvostelun!
Barecho Gingerbread Cookie “Minnie” 5kk
narttupennut 5-7kk 2. KP

“5kk, tyylikäs narttumainen kokonaisuus. Erinomaiset mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Erinomaiset korvat. Tyylikäs kaula ja ylälinja. Hyvä hännän asento. Erinomainen runko, luusto & kulmaukset. Hyvä karvapeite. Liikkuu hienolla askelmitalla ja rodunomaisella ryhdillä. Kaunis kokonaisuus.”
Tästä on hyvä jatkaa
Ja mainittakoon myös viikonlopun näyttelyrintamalta, että eilen 17. 9 Pamela (Dingolina`s Phantom Of The Opera) pääsi Kodan ja Sannan matkassa Savitaipaleen ryhmänäyttelyyn, jossa tyttönen sai tuloksen JUN ERI4. Kiitos Sanna kun esitit Pamelan ja otit sen matkaseuraksenne 
Aihe: Minnie, Pamela, Koiranäyttelyt | 1 kommentti »
29. elokuuta 2011
Nyt ovat kaikki pennut muuttaneet omiin koteihinsa. Kaikki seitsemän saivat ihanat ja aktiiviset kodit, joten jäämme innolla odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan näille pienille.
Sijoitukseen meni Dingolina`s Hunting Hyena “Hera”

ja jalostusoikeudella tiimimme urosvahvistukseksi jäi Dingolina`s Flaming Felid “Juuno”

Pennut evästettiin matkaan pentupakettejen kera, tällä kertaa ekstrana mukana vielä upeat korvahuput, jotka meille lahjoitti http://ainooverkkokauppa.blogspot.com/ Kiitos Oona!


Tässä vielä koko porukka koossa. Onnea uusiin koteihin Juuno, Leo, Kalle, Nada, Linda, Hera ja Tiina! 
Aihe: Hera, Pennut | Ei kommentteja »
22. elokuuta 2011
Minnie pääsi mukaamme näyttelyturistiksi Kouvolaan ja Heinolaan. Pieni prinsessa käyttäytyi upeasti ja oli todella iloinen nähdessään paljon ihmisiä ja koiria. Häkissä odotellessa Minnie nukkui tyytyväisenä Pamelan kanssa kaikesta hälinästä huolimatta ja oli selvästi näyttelypaikalla kuin kotonaan
Toki treenailimme hiukan esiintymistäkin kehän ulkopuolella:


Barecho Gingerbread Cookie “Minnie” 4kk. Kuvat ottanut Hanne Koivula, kiitos!
Innolla odotamme tulevia pentunäyttelyitä iloisen tyttösemme kanssa! 
Aihe: Minnie, Koiranäyttelyt | Ei kommentteja »
12. elokuuta 2011
Eilen meillä kävi kylässä sekä pentujen Topi-isän (Coco Hit`s Flaming Boy) omistaja että kasvattaja ihailemassa Topin jälkikasvua.
Kuvasimme pupseja sitten yhdessä. Kiitokset Marjalle seisottamisista!
Tässä siis 6 viikon ikäiset Dingolina´s Jungle-pennut
UROKSET:

Dingolina`s Flaming Felid (Paavo)

Dingolina`s Tracking Tiger (Mikki)

Dingolina`s Lazy Leopard (Kalle)
NARTUT:

Dingolina`s Perky Piranja (Tytti)

Dingolina`s Kicking Kangaroo (Nelly)

Dingolina´s Hunting Hyena (Bianca)

Dingolina`s Curious Coyote (Kiira)
Aihe: Pennut | Ei kommentteja »
10. elokuuta 2011
Tässä päivityksessä hiukan viiveellä muutama otos pentujen ensimmäiseltä ulkoilulta jonkin aikaa sitten.
Perinteisesti kaverit pakattiin taas pahvilaatikkoon, jonka kyydissä matkattiin alas takapihalle. Tunnelma oli tiivis, mutta matka ei onneksi pitkä

Juuri laatikosta vapautuneet tutkimusmatkailijat suuressa maailmassa
Paljon riitti nuuskuteltavaa ja jo muutaman minuutin ihmettelyn jälkeen pennut reipastuivat ja hajaantuivat toisistaan mielenkiintoisten hajujen perään.

Nelly (Dingolina`s Kicking Kangaroo) oli ehkä kaikista rohkein liikkumaan kauas sisaruksistaan. Se tutki hankalampiakin maastoja kuin olisi ennenkin niissä liikkunut.


Paavo (Dingolina`s Flaming Felid)
Aihe: Pennut, Ulkoilua | Ei kommentteja »