Living with Dingolina´s

Äkkiseltään voisi kuvitella, että edes koiralle ei tulisi mieleen tunkea päätä puolimetrisen hangen sisään ja nuuhkutella niin voimakkaasti että edes paksu lumipeite ei ääniä hukuta. Ainakin spanielit taitavat tämän asian ja Lotta harrastaa sitä aina mielenkiintoisen hajun kohdalla.

Koska muut tutut enkkusprinkut ovat näillä lumisukelluksillaan saaneet erinäisiä myyriä ja hiiriä saaliiksi niin olemme tulleet siihen tulokseen, että Lotta pieniin koiriin tottuneena ei saalista myöskään pieniä jyrsijöitä. Vauhdista ja tarmokkuudesta ei saaliin puute ainakaan ole kiinni. Ilmeisesti Lotta käy vain moikkaamassa Mauria ja muita myyräkavereita.

Sitä taannoista maksaa lukuunottamatta näillä sukelluksilla ei tiettävästi ole saalista tullut. Kaiken lumen päällä olevan Lotta kyllä löytää ja ottaa mukaansa hyvinkin tarkkaan. Niin myös tämän luunpätkän:

Noin kymmensenttinen luu on ilmeisesti reisiluu. Ainakin oikeassa laidassa kiinni oleva jäännös muistuttaa mekanismiltaan lonkan ja reisiluun yhteistyötä. Vielä kun joku sanoisi mikä ja kuka oli tämän luun omistaja.

Lotta oli maanantaina eläinlääkärillä lonkkakuvauksissa ja silmätarkastuksessa. Näiden lisäksi Lotasta otettiin verinäyte Cord-1 DNA-tutkimusta varten.

Lonkkakuvat lähtivät Kennelliiton lääkärille A/A tuloksella ja silmät todettiin terveiksi. Hieno ja odotettukin tulos!

Viikko sitten maanantaina Tino alkoi oirehtimaan takapäätänsä. Kaveri vain istua könötti paikallaan, eikä pitänyt kosketuksesta lainkaan. Pienikin hipaisu takapäähän sai koiran huutamaan ja rääkymään pitkän tovin. Oireet viittasivat anaalirauhasiin. Rauhasten tyhjennyksessä ulkopuolinen paise puhkesi ja jäljelle jäi sormenpään kokoinen aukko.

Paise puhdistettiin huolella ja annettiin Tinolle kipulääkettä. Päivystävä eläinlääkäri soitti apteekkiin reseptin, joten antibiootit aloitettiin jo samana iltana. Seuraavana päivänä Tino vietiin kontrollikäynnille, jossa anaalirauhaset huuhdeltiin ja puhdistettiin huolella rauhoituksen aikana.

Nyt viikko tapahtuneesta pylly näyttää jo suht normaalilta. Kipujakaan ei ole ollut enää muutamaan päivään.

Matkasimme 13.3 Lempäälään ajatuksenamme vierailla Dingon kasvattajien luona seuraavan päivän Tampere KV:ta edeltäen. Kennel Tinytailsin pihassa Dingo riemastuikin kun tajusi minne oli tultu, heti oli paljon asiaa aidan takana tervehtiville pienille koirille

Ilta kului mukavan rupattelun ja koirien pesun merkeissä ja näin olivat Dingo ja äitinsä Wanilla valmiita seuraavan päivän kehäesiintymiseen.

Aamulla suunnattiin samalla kyydillä näyttelypaikalle ja jännitys alkoi. Tuomari oli tiukka ja jakoi perhosille arvosteluissaan ihan koko väriskaalaa. Meille sitten napsahti punainen, tuomari jäi peräänkuuluttamaan draivia, vaikka muuten arvostelu oli oikein hyvä. Tästä on taas hyvä jatkaa kohti tavoitetta…

Eilinen maaliskuun päivä koitti aurinkoisena ja keväisenä. Lumi alkoi jo paikoin ihan näkyvästikin sulaa. Päätimme lähteä oikein pitkälle lenkille nauttimaan kauniista säästä.

Pellolla oli ollut muutakin liikennettä… Mielenkiintoiset pitkät loikat ja pyöreät suurehkot tassunjäljet hangella osoittautuivat ilveksen tekosiksi. Auringon valaisemalla pellolla risteili myös lukuisia muita jälkiä, aina hiirestä peuraan.  Ja nyt siis myös neljät tassut sekä parit jalanjäljet jatkoivat peltoa eteenpäin

Hyödynsimme myös sorkkaeläinten tekemää polkua rämpiessämme hangessa. Hyvä polun alku

Tosin porukan pienimmät saivat käytettyä hyödykseen myös hankikantoa

Vastapainona rämpimiselle kuljimme myös pitkin metsiä, joissa lunta ei niin kovin paljoa ole johtuen tiheästä puustosta. Myös lenkillä tehty löytö, ennennäkemätön vanha metsäautotie oli kiva uusi reitti, joka oli helppokulkuista vaihtelua lenkkeilyyn. Sen varrella oli lumen alta hieman esiin tullut muurahaiskeko, johon kaikesta päätellen on tehty jonkinnäköinen isku

Metsässä liikkuminen on aina mielenkiintoista, sillä ikinä ei tiedä mitä vastaan tulee. Ihmistä tuskin koskaan, mutta muutoin emme ole siellä ainoita…