Arkisto: Koirakaverit

Kun Pamela tapasi Kodan

Lauantaina 25. syyskuuta 2010

Pamela pääsi eräänä kauniina syyspäivänä tapaamaan Lotan ystävää, kooikerhondje Kodaa. Koda, joka on Lotasta aina yhtä innoissaan, tykästyi kovin myös “pikku-Lottaan”. Pamelaa ensin hieman kauhistutti aivan mahdottoman villin koikkeripojan leikkiinkutsut, mutta löytyi se yhteinen sävelkin sieltä… :)

Koda ja Pamela kävivät yhdessä tutustumassa uimarantaan ja Pamelakin siellä hieman kahlaili kun ei aivan vielä ole uimaan ryhtynyt. Tapaaminen oli kaikenkaikkiaan oikein mukava ja nyt yritämme Pamsunkin kanssa aina välillä päästä leikkimään Kodan kanssa. :)

Kuviakin tapaamisesta ja koirien leikeistä toki löytyy, mutta blogi ei nyt anna niitä lisätä. Tätä teknistä vikaa pyritään nyt selvittämään, jotta saadaan taas uusia päivityksiä kuvien kera!

Perhoskoirien erikoisnäyttelyssä

Tiistaina 25. elokuuta 2009

Elokuun 14-16 päivä reissasimme Piikkiöön, jossa järjestettiin papillonien ja phaleneiden erikoisnäyttely ja kesäpäivät. Autoon pakkautuivat perhoset Dingo, Idja ja Zohka sekä perhosia suuresti rakastavat Lotta ja hoffi Luca.

Lauantaiaamu alkoi meillä aikaisin. Ohjelmassa oli ensimmäisenä match show, johon Lotta osallistui. Tuloskin oli kerrassaan hieno, ensin punaisten voitto ja lopulta BIS-5 sija! :)  Sitten oli vuorossa erkkari phaleneiden osalta. Dingo sai EH:n ja sijoittui luokassaan toiseksi. Kaverin etuliikkeet eivät olleet tänään tuomarin mieleen.

Dingo oli ilmoitettu parikisaan äitinsä Wanillan kanssa ja hyvinhän nuo yhdessä menivät. Sijoitus oli toinen. Kiitokset Piipalle esittämisestä!

parikisa.jpg

Lauantai jatkui tiivistahtisena mm. luennon ja iltakisojen merkeissä.

Sunnuntaina kehässä olivat papillonit. Aamu koitti sateisena, mutta se onneksi lakkasi. Viimein rodun ja loppukilpailuiden jälkeen päästiin kotimatkalle. Väsynyttä porukkaa olikin auto täynnä.

Viikonloppuna oli mukavaa nähdä paljon hienoja koiria sekä rodun harrastajia, niin tuttuja kuin vieraampiakin :)

Heidille ja koirille kiitokset kivasta matkaseurasta!

Kuuma päivä Iitissä

Torstaina 4. kesäkuuta 2009

Kodan ja emäntänsä houkuttelemana olin ilmoittanut Lotan Iitin ryhmänäyttelyyn. Tiesimme, että menestystä ei tältä tuomarilta mennä hakemaan, mutta treeniä sitäkin enemmän :) Seuraavan viikonlopun isompaa reissua varten treeni olikin tervetullutta.

Lotan ja Kodan lisäksi kehään oli ilmoitettu pieni koikkerineiti-Fayza, joka kisasi vielä pennuissa.

Helteisenä sunnuntaina ajelimme Iittiin idyllisiä ;) ja mutkaisia pikkuteitä. Perillä positiivinen yllätys oli se, että saamme kuuman paahteen sijaan olla koirinemme teltassa, kiitokset tästä Saijalle ;)

Ensin kehään menivät koikkerit ja Fayza oli hienosti ROP-pentu, Koda puolestaan viimeisteli koikkerikehän menestyksen olemalla ROP! :D

Vihdoin pitkän helteessä odottelun  jälkeen kehään pääsi Lotta, joka kuumuudesta huolimatta esiintyi oikein hyvin, liikkeet, jotka sisänäyttelyissä ovat nyt olleet vaisut, olivat tuomarin sanoin reippaat ja olen itsekin tyytyväinen. Kuitenkin odotustemme mukaisesti tulos oli Eh1.

lotta_iitti.jpg
Kuvaaja: Sanna Pyykkönen

Päivä oli kuitenkin mukava, se lienee aina pääasia :) Kotiin palattuamme kävivät Lotta ja Koda vielä uimassa yhdessä ja se epäilemättä oli helteessä vietetyn päivän jälkeen paikallaan… ;)

Kiitokset kivasta näyttelyseurasta Sanna ja Saija!

Lotan ja Kodan kiva päivä

Keskiviikkona 27. toukokuuta 2009

Helteisenä maanantaipäivänä ajelimme Lotan kanssa Kodan luo tutustumaan heidän lenkkimaastoihinsa. Kiva metsäreitti löytyikin ja koirilla oli hauskaa taas yhdessä. Onneksi lenkillä ajoittain vähän tuulikin, muuten oli melkoisen lämmin…

Kodan kotipihassa huilattiin hetki lenkin päätteeksi.

lotta_koda_maassa.jpg

Sitten Koda näytti hieman mallia Lotalle agilityesteillä. Koda onkin oikein taitava, vaikka selvästi Lotta kiinnosti koirapoikaa hieman esteitä enemmän… ;)

Lottakin sitten kokeili muutamaa estettä. Ja sehän oli ensikertalaiselta ihan hyvä suoritus :D

agilotta.jpg
Kuvaaja: Sanna Pyykkönen

Katsotaan, josko Lotta nähtäisiin joskus agilityn alkeiskurssilla… Näytti neiti hommasta tykkäävän :)

Seuraavan kerran Lotta ja Koda tapaavatkin sunnuntaina näyttelypäivän merkeissä kun kaksikko kera Fayza-koikkerin suuntaavat Iitin ryhmänäyttelyyn…

Koirien uudet kaverit

Tiistaina 26. toukokuuta 2009

Viime aikoina lenkkeilemään on päästy isommallakin porukalla kun seuranamme ovat olleet ihanat Idja, Zohka ja Luca, pienet ja reippaat perhoset sekä iso komea hovawart :D

Hyvin tuntuvat koirat tulevan juttuun ja varsinkin Tino on löytänyt papillon-neito Idjasta idolin :)

koirakavereita.jpg

Lotta puolestaan ensin kummasteli kun pikkukoirat senkun lisääntyvät. Suurin ihmetys vesipeto-Lotalle lienee ollut, että nuo toiset pienethän uivat! Toivoa sopii, että opettaisivat meidänkin perhosille sen taidon, niitä kun ei veteen saa vapaaehtoisesti…

lotta_ja_pienet.jpg

Porukalla on ollut oikein kivaa lenkkeillä ja taas täytyy todeta, että kyllä vaan pieni perhonen jaksaa väsymättä siinä missä isokin koira :)

Wildomar`s-päivä

Tiistaina 12. toukokuuta 2009

Viime lauantaina oli kauan odotettu Lotan kasvattajien järjestämä Wildomar`s-päivä. Saavuimme aamupäivästä sateiselle Haukkukalliolle, jossa jo iso lauma sprinkkuja oli odottelemassa päivää alkavaksi.

Heti alkuun saimme hyvän ja kattavan luennon englanninspringerspanieleiden rotumääritelmästä havainnollisten kuvien kera :)  Ohjelmassa oli myös leikkimielistä näyttelyä, mukavaa yhdessäoloa ja herkuttelua. Sekä tietysti Wildomar`s-ottelu, jossa Lotta voitti viime vuonna isäntänsä kera palkinnon päivän hauskimmasta suorituksesta :D

Nyt yritystä oli selvästi pelissä vakavasti otettavaan suoritukseen ja niinpä jäi “pelletitteli” tällä kertaa saamatta ja nopeudessaan sijoitus oli viides :)

lotta_kisa_haukkukallio.jpg
Lotta kisassa tuoliosuudella
Kuvaaja: Sanna Kavén, kennel Wildomar`s

Lotasta otettiin myös kasvattajien toimesta uudet kuvat ja hyvältähän tyttö näyttää…

lotta_haukkukallio.jpg
Lotta 18kk
Kuvaaja: Taija Kavén

Päivä oli sateisuudestaan ja kylmyydestään huolimatta oikein mukava. Lotan sisaruksistakin oli paikalla 7/9 :) Oli mielenkiintoista nähdä mitä siskoille ja veljille kuuluu, hienoja springereitä ovat :)  Kiitokset seurasta kaikille paikalla olleille, toivottavasti nähdään taas pian!

Riistapukin käyttöönotto ja vähän leikkejäkin

Maanantaina 4. toukokuuta 2009

Lämpimät kevätpäivät ovat vihdoin sulattaneet lampemme ja suurella innolla odottamamme riistapukin käyttöönotto oli ajankohtainen… ;)

Ensin treffattiin Koda ja tehtiin vesileikkien alkulämmittelyksi lenkki metsässä. Kavereilla oli taas tapansa mukaan kivaa! Ensimmäisenä etsittiin se kaikkein mutaisin oja ja sieltä oli hyvä ponkaista vauhtia päättömään kirmaukseen :D

kuraiset_spanielit.jpg

Pitkin ojia ja risukkoja aikansa paineltuaan pääsivät koirat huuhtomaan kuran turkeistaan lammen vedessä…

Heti alkuun otettiin riistapukkikokeilu :)

riistapukki.jpg
Lotan taidonnäyte

Lotan tiesimmekin olevan erittäin varma veteen menijä, jolla noutaminen sujuu mallikkaasti. Kuitenkin uuden esineen ollessa kyseessä, oli toki jännittävää kuinka se meneekään… Pukin lennettyä veteen, lensi perässä Lotta ja valtaisalla innolla ui pukki suussa rantaan luovuttaen sen erittäin tunnollisesti! Loistava kokeilu siis,  nouto tuskin tuottaa ongelmia taippareissa. ;)

Kodakin kokeneena konkarina näytti kuinka pukki noudetaan :)

koda_ja_riistapukki.jpg

Virallisen osuuden jälkeen saivatkin luppakorvat jatkaa leikkejään, mukaan leikkeihin pääsi myös suosittu lelu, dummy!

lotta_ja_dummy.jpg

Lotta: “Minun dummy!”

lotta_koda_ja_dummy.jpg

Koda: “Anna tännekin välillä!”

Lotta: “Etsi itse oma!”

lotta_koda_ja_dummy2.jpg

Lotta: “Ainakaan taistelematta en siitä luovu!” :)

Vauhdikkaan, märän ja kuraisen parituntisen jälkeen tunnelmat olivat seuraavat…

puhdas_lotta.jpg

Vastapesty puhdas koira :)

Ystävykset metsässä ja uimakauden aloittajaisissa

Maanantaina 27. huhtikuuta 2009

Lotalla on aivan huippukiva kaveri, kooikerhondje Koda, jonka kanssa riehutaan, uidaan ja lenkkeillään :) Koda ja Lotta ovat tasavertainen ja energinen parivaljakko, joilla ei ole koskaan tylsää. Tänään sekä viikko sitten käytiin taas tekemässä metsälenkit ja samalla toki uitiinkin :) Uimakausi on nyt virallisesti avattu ja sitä on Lotta odottanut jo pitkään!

lotta_ja_koda_juoksee.jpg

“Ota kiinni jos saat”

lotta_ja_koda2.jpg

“Väistän jos hyppäät yli”

lotta_ja_koda_pellolla.jpg

“Täältä tullaan”

lotta_ja_koda_ui.jpg

“Vedessä on kivaa”

lotta_ja_koda1.jpg

“Rantautuminen kera kepin”

lotta_ja_koda_poseeraus.jpg

“Osataan olla hetki aloillaankin”

Kaverusten lenkeillä tuntuu olevan aina jokin yhteinen piirre… Kotiin palaa aina kuraisia ja märkiä koiria ja myös omistajat ovat saaneet osansa spanieleiden leikeistä, joissa rapa roiskuu :)

Kiitos kivasta lenkkiseurasta Sannalle ja Kodalle!