Arkisto: Koiranäyttelyt

Jungle-pentueen näyttelydebyytti

Tiistaina 10. tammikuuta 2012

Lohjan pentunäyttelyssä 7.1.2012 debytoi hieno osuus Jungle-pentuettamme. Mukana kaikki tytöt, Hera, Linda, Nada sekä Tiina. Uroksia oli ainoana edustamassa Juuno. Matkassa pienempien kanssa oli myös viimeistä kertaa pentuluokissa esiintynyt Minnie.  Tuomaroimassa sekä rotu-, että ryhmäkehässä Eeva Anttinen.

juuno_71_2.jpg
Dingolina´s Flaming Felid “Juuno” urospennut 5-7kk 1.

hera_71_2.jpg
Dingolina`s Hunting Hyena “Hera” narttupennut 5-7kk 1.KP PN2

tiina_71_3.jpg
Dingolina`s Curious Coyote “Tiina” narttupennut 5-7kk 2.KP

nada_71_2.jpg
Dingolina`s Perky Piranja “Nada” narttupennut 5-7kk 3.

linda_71_2.jpg
Dingolina´s Kicking Kangaroo “Linda” narttupennut 5-7kk 4.

minnie_71.jpg
Barecho Gingerbread Cookie “Minnie” narttupennut 7-9kk 1.KP, PN1, ROP

Kasvattajaryhmässämme esiintyivät kaikki neljä narttupentua ja tulos oli mukava, Kennel Dingolina`s ROP-kasvattaja! :)

Ryhmäkilpailussa Minnie pääsi jatkoon ja olikin viides, eli ihan ei sijoituksille ylletty, mutta tähän suoritukseen oli hienoa lopettaa ura pentuluokissa ja jäädä odottelemaan tulevaa ;)

Vietimme erittäin mukavan päivän kasvattien omistajien ja pentujen kanssa. Kiitoksia kaikille mukanaolosta ja onnea hienosti menneestä ensimmäisestä näyttelystä! :)

Helsinki Winner-11 & Winner-11 3-4.12.2011

Lauantaina 10. joulukuuta 2011

Näyttelyvuoden päätöksenä suuntasimme Messarin voittajanäyttelyihin. Kummallekin päivälle oli koiria ilmoitettu kiitettävästi, lauantaina 51 ja sunnuntaina 80 kpl. Mukana meiltä oli Minnie ja Lotta.

Lauantaina tuomarina Rainer Vuorinen. Minnie pärjäsi upeasti kovassa pentuluokan kilpailussa ollen ROP-pentu.

“Kaunis  ja lupaava pentu, tasapainoinen kaunis pennun pää. Hyvä ylälinja, hyvät raajojen kulmaukset. Hyvin kehittynyt runko ikäisekseen. Erinomaiset liikkeet.”

minnie_hkiwinner2_2.jpg

minnie_hkiwinner3_2.jpg

Lotalle tuloksena KÄY EH. Kesän pentujen ja syksyn juoksujen jäljiltä mammakoira ei ollut aivan parhaassa karvassa, vaikka sen eteen kovasti töitä on tehtykin.  Turkkiin kuitenkin on jo saatu pituutta, joten alkuvuosi alkanee toivottavasti lupaavammin :)

Sunnuntaina enkkuja oli tuomaroimassa Henric Fryckstrand  Ruotsista. Kuten englanninspringereitä ylipäätään, oli pentujakin ilmoitettu  edellispäivää enemmän, 8kpl. Pikkuinen prinsessamme sijoittui upeasti narttupentujen ykköseksi ja lopulta uusi edellispäivän hienon sijoituksensa ollen jälleen ROP-pentu! :)

“Mycket tilltalande och lovande. Härligt huvud och uttryckt. Flott hals. Välkonstruerad. Bra benstomme. Bra kropp och rygg. Starkt backställ. Härliga rörelser.”

minnie_412_2.jpg

Lotalle tuloksena KÄY ERI4. Lisäksi Lotta oli osana Kennel Wildomar`sin kasvattajaryhmää, jonka sijoitus oli 2,KP :)

lotta_winner11_2_2.jpg

Näyttelyviikonloppu oli kaiken kaikkiaan hieno. Ja mikä parasta, tapasimme myös Minnien kasvattajat, jotka olivat kovin tyytyväisiä tyttösen kehitykseen ja hienoon näyttelymenestykseen. :) Kiitoksia kaikille ystäville mukavasta näyttelyvuoden päätöstapahtumasta! :)

minnie_palkinnot_2.jpg

Upea päivä Lahden pentunäyttelyssä!

Torstaina 3. marraskuuta 2011

30.10.11 oli pentunäyttely Lahdessa. Tänne lähinäyttelyyn lähdimme handlerin flunssaisesta olosta huolimatta ajatuksella, että nopeastihan tuolla käy…

Enkkupentuja oli paikalla 5 ja ne tuomaroi Leila Kärkäs.

Minnie voitti ensin luokkansa KP:lla ja sitten PN-kisassa vielä isomman narttupennun. Jo tämä oli hieno saavutus, mutta kun Minnie vielä meni ja nappasi ROP-voiton oli olo todella huikea! :D Vsp oli komea Milhällans First Choice “Capo” Ruotsintuontipentu myöskin.

minnie_kilpailuluokka.jpg

  ‎”Erinomainen kokonaisuus. Erinomaisesti liikkuva narttu, jolla hyvä tasapainoinen rakenne. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Upea ylälinja liikkuessa. Otsapenger hieman korostunut ja silmät voisivat olla tummemmat. Hyvä karva ja käytös.”

minnie_kehassa.jpg

Sitten meillä olikin tovi odottelua ennen ryhmäkilpailuja. Kyseessä ei ollutkaan enää pikku visiitti, mutta kummasti flunssan kanssa pärjättiin jännittäessä ;) Minnie nukkui tyytyväisenä ja latasi akkujaan juostakseen vielä muutaman kierroksen.

Vihdoin koitti vuoromme. Minnie esiintyi suurella innolla häntä heiluen. Ja kun ryhmässä oli enää neljä valittua pentua jäljellä ja yksi niistä oli Minnie, olimme jo henkilökohtaisesti voittaneet. :D Kun pennut ympäriltä sijoitettiin ja lopulta voittajaksi kuulutettiin englanninspringerspanieli, Minnie villiintyi hurjasti kuullessaan aplodit ja saamansa kehut!

minnie_ryhmassa2.jpg
Minnie juoksemassa kohti upeaa ryhmävoittoa

Näin pääsi pikkuinen Minnie vielä BIS-kisaan. Sielläkin vedettiin vielä täysillä, mutta sijoitusta ei sieltä enää irronnut. Olimme varsin tyytyväisiä jo saavuttamaamme :)

minni_palkinnot.jpg
Kuvassa päivästä kovin jo uupunut, 6kk ikäinen ryhmävoittajamme <3

Minnien aktiivinen syksy

Sunnuntaina 23. lokakuuta 2011

Tässähän on taas aika hujahtanut :) Kuluvana syksynä on nyt keskitytty intensiivisesti Minnien koulutukseen.  Ohjelmassa on ollut mm. pentukurssia, joista kolme oppituntia jo suoritettuna, noutoharjoituksia sekä muutama pentunäyttely.

Edellisen päivityksen jälkeen Minnie pyörähti pentunäyttelyssä Hämeenlinnassa 24.9  Tuula Savolaisen tuomaroimana, tuloksena pennut 5-7 kk. 1.KP, PN2-pentu. Ja Lohjalla 23.10, jossa tuomarina Viveca Lahokoski, tuloksena pennut 5-7kk 2.KP.

minnie_hml3.jpg
Minnien liikettä Hämeenlinnan pentunäyttelyssä

Perustottelevaisuutta on kotiolojen lisäksi treenattu pentukurssilla, jossa Minnie on osoittanut hienoa oppimiskykyään ja vakuuttanut jo koulutusohjaajankin siitä, että osaa tehdä ajatustyötä ratkaistakseen tehtäviä :) Minnie selvästi pitää kovsti uuden oppimisesta ja malttaa keskittyä kärsivällisesti.

minnie_pentukurssi.jpg
Katsekontaktia pentukurssilla

Muina aktiviteetteina on ollut noutoharjoitukset kanikiekon kanssa, jossa tyttö on aivan loistava! Kaniini löydetään haastavistakin paikoista, eikä etsimisessä anneta milloinkaan periksi. Myös fasaanin kanssa on tehty tuttavuutta, mutta tästä ja jäljestyksestä tulossa päivitystä lisää myöhemmin ;)

minnie_fasaani.jpg

Minnie ensimmäisessä pentunäyttelyssä

Sunnuntaina 18. syyskuuta 2011

Tänään oli kauan odotettu päivä, jolloin Minnie juuri täytettyään 5kk pääsi ensimmäiseen pentunäyttelyynsä. Näyttelypaikkana oli Lohja ja tuomarina Kati Heiskanen. Ess-pentuja oli paikalla 5 ja Minnie oli kolmesta babynartusta toinen ja sai KP:n sekä upean arvostelun!

Barecho Gingerbread Cookie “Minnie” 5kk

narttupennut 5-7kk 2. KP

minnie_lohja2.jpg

“5kk, tyylikäs narttumainen kokonaisuus. Erinomaiset mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Erinomaiset korvat. Tyylikäs kaula ja ylälinja. Hyvä hännän asento. Erinomainen runko, luusto & kulmaukset. Hyvä karvapeite. Liikkuu hienolla askelmitalla ja rodunomaisella ryhdillä. Kaunis kokonaisuus.” 

Tästä on hyvä jatkaa :)

Ja mainittakoon myös viikonlopun näyttelyrintamalta, että eilen 17. 9 Pamela (Dingolina`s Phantom Of The Opera) pääsi Kodan ja Sannan matkassa Savitaipaleen ryhmänäyttelyyn, jossa tyttönen sai tuloksen JUN ERI4. Kiitos Sanna kun esitit Pamelan ja otit sen matkaseuraksenne :)

Minnie harjoittelee tulevaa näyttelyuraansa varten

Maanantaina 22. elokuuta 2011

Minnie pääsi mukaamme näyttelyturistiksi Kouvolaan ja Heinolaan. Pieni prinsessa käyttäytyi upeasti ja oli todella iloinen nähdessään paljon ihmisiä ja koiria. Häkissä odotellessa Minnie nukkui tyytyväisenä Pamelan kanssa kaikesta hälinästä huolimatta ja oli selvästi näyttelypaikalla kuin kotonaan :)

Toki treenailimme hiukan esiintymistäkin kehän ulkopuolella:

minnie4kk3.jpg

minnie4kk2.JPG

Barecho Gingerbread Cookie “Minnie” 4kk. Kuvat ottanut Hanne Koivula, kiitos!

Innolla odotamme tulevia pentunäyttelyitä iloisen tyttösemme kanssa! :)

Pitkästä aikaa näyttelykehässä!

Sunnuntaina 17. heinäkuuta 2011

Kolmen kuukauden näyttelytauon jälkeen olin ilmoittanut junnutytöt Pamelan ja Iidan Helsingin ryhmänäyttelyyn muistelemaan kehäkäytöstä ja esiintymistä. Tuomarina meillä oli mukava ja koiria nätisti käsittelevä Rune Fagerström. Enkkuja oli ilmoitettuna 30, joista junnutyttöjemme luokassa 6 paikalla.

Sää Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksessa oli päivän mittaan vaihteleva ja päivää vietettiin niin vesisateessa, kuin melko kuumassakin paahtessa vuoronperään. Kuitenkin kehässä säästyttiin kuivina ja tuloksetkin olivat mitä parhaimmat! :)

Pamela (Dingolina`s Phantom Of The Opera) 13kk

Jun Eri2, SA & Vara-Sert (”PN5″)

pamela_177.jpg

“13kk. Erinomainen tyyppi ja koko. Feminiininen kokonaisuus. Kaunis pää, jossa erinomainen ilme. Hyvä kaula. Tasapainoiset kulmaukset edessä ja takana. Hyvä runko. Erinomainen luusto. Ylälinjan on vahvistuttava. Normaalit liikkeet. Lupaava juniori.”

Iida (Dingolina`s Boogeymans Daughter) 13kk

Jun Eri3 & SA

iida_177.jpg

” 13kk. Erinomainen tyyppi ja koko. Hyvin kehittynyt ikäisekseen. Tilava runko. Seisoo hyvin raajoillaan. Kaunis hyvänmallinen pää. Hyvä luusto. Liikkuu hyvällä askelpituudella. “ 

Kiitokset Marialle Iidan handlauksesta kehässä! :)

Näyttelyviikonloppu, Hausjärvi & Lohja 2-3.4.11

Perjantaina 8. huhtikuuta 2011

Menneenä viikonloppuna olimme edustamassa koko oman springeritiimimme voimin :) Suureksi onneksemme saimme Iidalle taitavan handlerin, meidän kasvattimme Hukan omistajan Marian, joka myös toimi arvokkaina lisäkäsinä koko viikonlopun koirien laittamisessa ja muussa oheistoiminnassa :)

Lauantaille Hausjärven ryhmänäyttelyyn oli meiltä siis ilmoitettu Lotta, Pamela ja Iida. Tuomarina tässä näyttelyssä Harto Stockmari.

Junioriluokassa debytoinut Iida sai tuloksen H. Arvostelu itsessään oli muuten hyvä, mutta valitettavasti Iida oli aivan liian tottumaton hälinään ja vieraisiin ihmisiin, joten tuomari rokotti siitä arvosanassa… :(

Dingolina`s Boogeymans Daughter “Iida” 10kk “Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeanmuotoinen pää, hyvä purenta. Hyvä kaula ja runko. Oikein kulmautunut. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu hyvällä askeleella. Tarvitsee harjoitusta ja itseluottamusta runsaasti.”

iida_hausjarvi.jpg
Iidan liikettä Hausjärvellä

Pamela sai niin ikään juniorinarttujen luokassa arvosanan Eh. Neiti oli tänään sillä tuulella, että kärsivällisyys oli kovilla ;)

Dingolina`s Phantom Of The Opera “Pamela” 10kk “Narttumainen kokonaisuus. Hyvä pää ja purenta. Hyvä kaula. Hyvä runko. Hieman pitkä lanneosa. Etuosan ja eturinnan tulee vielä kehittyä. Hyvin kulmautunut takaosa. Hyvä karva. Liikkuu hyvin takaa, vallattomasti edestä. Tarvitsee harjoitusta.”  

pamsu_hausjarvi.jpg
Pamelan liikkeitä

Nuorten neitien äiti, Lotta vakuutti tuomarin hiukan paremmin ;) Tuloksena Käy Eri1, SA, PN3 ja Vara-Sert!

Wildomar`s Graceful Bijou “Lotta” :“Narttumainen kokonaisuus, oikeat mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Oikea purenta. Hyvä kaula, tilava runko. Tyhjä eturinta. Hyvä takaosa. Hyvä karvapeite. Miellyttävä käytös. Liikkuu hyvin.”

lotta_2411.jpg

Sunnuntaina ohjelmassa Lohjan ryhmänäyttely, jossa tuomaroimassa oli Tanya Ahlman-Stockmari. Meiltä vahvistuksena mukana myös Lotan poika Jaajo :)

Jaajo nähtiinkin kehässä ensimmäisenä ja poika sai arvosanan Eh. Treeniä vielä seisotukseen, niin aina vaan paranee! :)

Dingolina`s Horror Of The Groke “Jaajo” 10kk

jaajo_lohja.jpg
liikkumassa iloisesti Lohjalla! :)

Junnunartuissa Iida sai taas muutoin mukavan arvostelun ja Maria esitti tytön todella taitavasti, mutta Iida peruutti tuomarin käsistä ja tuomari joutui ikäväkseen antamaan tytölle EVA:n( Ei Voida Arvostella) johtuen arastelusta.

Iida: “Hyvänkokoinen, oikeat rungon mittasuhteet seistessä. Riittävä kuono-osan pituus. Etukulmauksia saisi olla enemmän. Tilava runko. Erinomainen raajaluuston voimakkuus. Riittävästi kulmautunut takaa. Oikealaatuinen kaunis karvapeite. Valitettavasti ujostelee käsiteltäessä, ei päästä lähelle. Tehokkaat sivuliikkeet.”

iida_lohja.jpg
Iida

PikkuPamela pisti tänään oikein parastaan ja sai hienon tuloksen Jun Eri1, SA! :)

Pamela: “Feminiininen. Oikeat rungon mittasuhteet omaava, hyvänkokoinen narttu, jolla kaunis ylälinja seistessä ja oikea kaulan pituus. Yhdensuuntaiset pään linjat, oikein sijoittuneet korvat. Hyvä eturinta, tilava täyteläinen runko. Pitkä hyvä rintakehä. Erinomainen karvapeite. Erinomainen raajaluuston vahvuus. Liikkuu hyvin. Oikein kannettu häntä liikkeessä.”

pamela_lohja4.jpg
Pamela

Lotta sai käyttöluokassa tuloksen Eh.

Lotta: “Feminiininen narttu, hyvä pää ja ilme. Kaunis kaula, täyteläinen runko. Riittävä raajakorkeus. Etukulmauksia saisi olla enemmän. Oikeanlaatuinen karvapeite. Hyvät ranteet ja käpälät. Hyvä häntä. Riittävä ulottuvuus sivuliikkeissä. Toivoisin tiiviimmän ylälinjan.”

lotta_lohja3.jpg
Lotta

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli mukava ja antoisa. Nuoriso sai taas runsaasti kokemusta ja kaikki koirat mukavia arvosteluita :) Iidaa on nyt luvattu viedä runsaasti ihmisten ilmoille harjoittelemaan, joten toivotaan parasta neitokaisen reipastumisen suhteen!

Viikonlopusta suuri kiitos Marialle Iidan esittämisestä sekä kaikesta avusta! Hannelle kiitos laadukkaista valokuvista ja avusta. Kiitos myös Oona ja Jarmo kun toitte Jaajon kehään :) Otetaan taas uusiksi!

porukka_lohja4.jpg
vas. alkaen Iida, Lotta, Pamela & Jaajo

:D

Kouvolan ryhmänäyttely 5.3.2011

Maanantaina 7. maaliskuuta 2011

Tuomarina Hannele Jokisilta, ilmoitettuja enkkuja 60kpl(!)

Junioriluokassa debytoinut Pamela 9kk: JUN ERI (jun-narttuja 10kpl)

“Erittäin narttumainen kokonaisuus. Oikean mallinen pää, jonka tulee täyttyä iän myötä. Hyvä kaula ja selkälinja. Rittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Keskivahva luusto. Oikeanmallinen hyvä runko ikäisekseen. Kaunis, joskin vielä lyhyt karva. Hyvä luonne. Hieman lyhyt etuaskel, muuten liikkuu hyvin.”

pamsu9kk.jpg

Lotta: KÄY ERI3

“Erinomainen tyyppi. Oikealinjainen nartun pää. Riittävän täyteläinen kuono. Hyvä kaula ja selkeät, riittävät kulmaukset edestä ja takaa. Sopiva luusto. Hyvä runko. Ei aivan parhaassa karvassa tänään. Erinomainen luonne. Erinomaiset sivuliikkeet.”

lotta_3_11.jpg

Oikein onnistunut päivä mukavine arvosteluineen. :) Jäämme innolla odottamaan mitä muut kasvatit virallisista luokista tulevat saamaan :)

Viikonloppu Turussa

Torstaina 27. tammikuuta 2011

Viime viikonlopun vietimme Lotan ja Pamelan kanssa Turussa hotellireissulla. Päämääränä oli sunnuntainen Turku Kv, mutta muun ajan otimme loman kannalta ja sehän oli tyttöjenkin mielestä mitä parhainta! :) Ne pitivät suunnattoman paljon hotellin pitkistä matotetuista käytävistä, joilla olisi tehnyt mieli ottaa kiihdytysajoja ;) Mutta myös hotellihuoneen pehmeä sänky veti niitä puoleensa. Tokihan lomalla herkutellakin sai, joten neitoset saivat myös ravintolasta doggybag-tuomisia ;)

Lauantai-iltana valmistauduimme koirien puunaamisella ja aikaisen sunnuntaiaamun koittaessa suuntasimme Turun messuhalliin. Englanninspringerspanieleita oli ilmoitettu kokonaista 56kpl! Tuomaroimassa meillä oli Jean-Jacques Dupas Ranskasta.

Pentuluokassa tulos oli seuraavanlainen:

pamsu_jaajo.jpg
D. Horror Of The Groke “Jaajo” ROP-pentu, D. Phantom Of The Opera “Pamela” VSP-pentu

Jaajo 8kk:

“Nice type. Exc. type. Beautiful masculine head. Exc. ears. Strong neck. Exc. shoulders. Nice topline. Very good bone. Exc. chest. Very good angulation behind. Exc. tail. Nice coat & coulour. Moves well for a puppy.”

Pamela 8kk:

“Feminine. Not finished. Feminine head. Very good eyes. Very good neck and front. Good bone. Very good topline. Good angulation behind. Excellent tail. Moves free.”

Lotta sai tuloksekseen KÄY ERI3

lotta_turku.jpg
kuvaaja: Oona Hedenius

“Feminine. Very good head. Excellent ears. Excellent neck. Very good shoulders. Very good chest. Good topline. Good angulation behind. Feet a little open in front. Moved well.”

Reissu oli oikein mukava ja onnistunut. Kiitokset vielä Nemlanderin Heidille Jaajon esittämisestä!