Arkisto: Koiranäyttelyt

Kouvolan ryhmänäyttely 5.3.2011

Maanantaina 7. maaliskuuta 2011

Tuomarina Hannele Jokisilta, ilmoitettuja enkkuja 60kpl(!)

Junioriluokassa debytoinut Pamela 9kk: JUN ERI (jun-narttuja 10kpl)

“Erittäin narttumainen kokonaisuus. Oikean mallinen pää, jonka tulee täyttyä iän myötä. Hyvä kaula ja selkälinja. Rittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Keskivahva luusto. Oikeanmallinen hyvä runko ikäisekseen. Kaunis, joskin vielä lyhyt karva. Hyvä luonne. Hieman lyhyt etuaskel, muuten liikkuu hyvin.”

pamsu9kk.jpg

Lotta: KÄY ERI3

“Erinomainen tyyppi. Oikealinjainen nartun pää. Riittävän täyteläinen kuono. Hyvä kaula ja selkeät, riittävät kulmaukset edestä ja takaa. Sopiva luusto. Hyvä runko. Ei aivan parhaassa karvassa tänään. Erinomainen luonne. Erinomaiset sivuliikkeet.”

lotta_3_11.jpg

Oikein onnistunut päivä mukavine arvosteluineen. :) Jäämme innolla odottamaan mitä muut kasvatit virallisista luokista tulevat saamaan :)

Viikonloppu Turussa

Torstaina 27. tammikuuta 2011

Viime viikonlopun vietimme Lotan ja Pamelan kanssa Turussa hotellireissulla. Päämääränä oli sunnuntainen Turku Kv, mutta muun ajan otimme loman kannalta ja sehän oli tyttöjenkin mielestä mitä parhainta! :) Ne pitivät suunnattoman paljon hotellin pitkistä matotetuista käytävistä, joilla olisi tehnyt mieli ottaa kiihdytysajoja ;) Mutta myös hotellihuoneen pehmeä sänky veti niitä puoleensa. Tokihan lomalla herkutellakin sai, joten neitoset saivat myös ravintolasta doggybag-tuomisia ;)

Lauantai-iltana valmistauduimme koirien puunaamisella ja aikaisen sunnuntaiaamun koittaessa suuntasimme Turun messuhalliin. Englanninspringerspanieleita oli ilmoitettu kokonaista 56kpl! Tuomaroimassa meillä oli Jean-Jacques Dupas Ranskasta.

Pentuluokassa tulos oli seuraavanlainen:

pamsu_jaajo.jpg
D. Horror Of The Groke “Jaajo” ROP-pentu, D. Phantom Of The Opera “Pamela” VSP-pentu

Jaajo 8kk:

“Nice type. Exc. type. Beautiful masculine head. Exc. ears. Strong neck. Exc. shoulders. Nice topline. Very good bone. Exc. chest. Very good angulation behind. Exc. tail. Nice coat & coulour. Moves well for a puppy.”

Pamela 8kk:

“Feminine. Not finished. Feminine head. Very good eyes. Very good neck and front. Good bone. Very good topline. Good angulation behind. Excellent tail. Moves free.”

Lotta sai tuloksekseen KÄY ERI3

lotta_turku.jpg
kuvaaja: Oona Hedenius

“Feminine. Very good head. Excellent ears. Excellent neck. Very good shoulders. Very good chest. Good topline. Good angulation behind. Feet a little open in front. Moved well.”

Reissu oli oikein mukava ja onnistunut. Kiitokset vielä Nemlanderin Heidille Jaajon esittämisestä!

Näyttelyvuosi 2011 on avattu!

Torstaina 27. tammikuuta 2011

Vuoden ensimmäiseen näyttelyyn, Lohjan pentunäyttelyyn 15.1.2011 oli ilmoitettu Pamela. Enkkupentuja oli paikalla 9kpl ja ne tuomaroi Eeva Anttinen. Pamelan tulos oli narttupentujen 7-9kk luokan 1.KP, PN2-pentu. PN-pentu kisassa voiton vei Pamelan kaunis serkkutyttö Wildomar`s Knock Your Socks Off. Onnittelut Sannalle!

pamsu_lohja2011.jpg
kuvaaja: Katariina Isola

“Feminiininen, mittasuhteiltaan oikea. Linjoiltaan ja ilmeeltään oikea pää. Hieman etuasentoiset lavat. Oikea ylälinja. Riittävä runko. Suorat olkavarret. Hyvät takakulmaukset ja käpälät. Oikeat etuliikkeet, mutta hieman lyhyet takaliikkeet. Liikkuu vapaasti. Oikealaatuinen suora ja kiiltävä karvapeite. Esiintyy rauhallisesti.”

Monsteripentujen hieno näyttelyviikonloppu

Keskiviikkona 1. joulukuuta 2010

Menneenä viikonloppuna järjestettiin kaksi pentunäyttelyä, joista ensimmäinen lauantaina Tampereella. Sinne oli ilmoittautunut meitä edustamaan Jaajo. Poika pärjäsikin upeasti ollen urosten pikkupentuluokan 1.KP, PU1 ja ROP-pentu! (kuva tulossa)

Sunnuntaina vuorossa oli Helsingin pentunäyttely, johon oli ilmoitettu Hukka, Pamela ja Iida.  Päivän saldo oli loistava, Hukka pikkupentujen urosten 1.KP, PU1 ja ROP-pentu. Nartuissa Pamela pikkupentuluokan 1.KP, PN1 ja VSP-pentu. Iida puolestaan 2.KP.

Hukka ja Pamela esitettiin myös parikisassa, jossa tulos BIS2-pari! :)

hukka_rop.jpg
D.Big Bad Wolf “Hukka”

pamela_vsp.jpg
D.Phantom Of The Opera “Pamela”

iida2kp.jpg
D.Boogeymans Daughter “Iida”

bis2pari1.jpg
Pamela ja Hukka Bis2-pari

Suuret onnittelumme pennuille omistajineen!  :)

Lohjan pentunäyttely

Tiistaina 23. marraskuuta 2010

Lohjalla järjestettiin 7.11 pentunäyttely, johon olin ilmoittanut Pamelan. Pamsu edustikin sitten koko Monster-pentuetta, sillä muita sisaruksia ei tällä kertaa ollut mukana.

Pieni Pamela pärjäsi hienosti ollen pikkupentujen 1 KP, PN1 ja ROP-pentu :)

tässä vielä Pamelan saama hieno arvostelu tuomari Kati Heiskasen sanoin:

“Linjakas feminiininen kokonaisuus. Erinomaiset mittasuhteet ja raajakorkeus. Kaunis narttumainen pää, täyteläiset huulet. Lempeä ilme. Tyylikäs kaula ja ylälinja. Hyvä runko ja raajaluusto. Erinomainen karvapeite. Erinomaiset edestakaiset liikkeet, leikkisät sivuliikkeet, joissa hyvä askelmitta. Hyvä luonne.”

pamela_lohja.jpg
Kuvaaja: Heidi Nemlander

Lahti KV 30.10.2010

Maanantaina 8. marraskuuta 2010

Nyt oli taas Lotan vuoro päästä kehään ja jälleen suuntasimme Lahden messuhalliin Lahti KV:hen. Enkkuja oli ilmoitettu melko paljon, uroksia 18 ja narttuja 23. Tuomarina Robert Lott Australiasta.

Lotan hieno tulos: Käy Eri 1, PN4, Vara-Sert.

lotta_lahti10.jpg
kuvaaja: Hanne Koivula

“Correct size. Good type. Nice head. Good front. Good spring of rib. Good neck, tailset correct. Good free movement.”

Monstereiden ensimmäinen pentunäyttely

Maanantaina 1. marraskuuta 2010

Juuri 5 kuukautta täyttäneet Monsterimme debytoivat Lahden pentunäyttelyssä 24.10 Elena Ruskovaaran tuomaroimina. Paikalle oli saatu Hukka, Jaajo, Iida sekä Pamela, eli juuri kasvattajaryhmän verran :) Kaiken kaikkiaan ess-pentuja oli 9.

Jo heti alkuun oli positiivista huomata, että pennut olivat todella rentoja ja reippaita suuressa hallissa, jossa kuitenkin oli kova hälinä ja paljon koiria ympärillä :)

Pienissä urospennuissa Hukka Pek1 ja Jaajo Pek 2. Pienissä narttupennuissa Pamela Pek 1 KP ja PN2-pentu. Iida Pek 2 ja KP. Kasvattajaryhmämme kahdesta ilmoitetusta 2 KP. Lisäksi Jaajo ja Pamela esitettiin myös parikisassa, sijoitusta ei tullut, mutta siskon ja veljen esiintyminen yhdessä sujui yllättävänkin hienosti! ;)

hukka_lahti.jpg
Dingolina`s Big Bad Wolf “Hukka”

jaajo_lahti.jpg
Dingolina´s Horror Of The Groke “Jaajo”

pamela_lahti.jpg
Dingolina´s Phantom Of The Opera “Pamela”

iida_lahti2.jpg
Dingolina`s Boogeymans Daughter “Iida”

kasvis2.jpg
Dingolina`s kasvattajaryhmä vasemmalta alkaen: Iida, Hukka, Jaajo ja Pamela

Tämä oli pennuille hieno aloitus, onnea kaikille ja kiitokset mukanaolosta! :)

Mammakoiran paluu kehiin

Tiistaina 31. elokuuta 2010

Tasan vuoden ehdimme viettää näyttelytaukoa Lotan kanssa, suurimmaksi osaksi toki pentujen takia. Pentujen jälkeen ensimmäiset näyttelyt olivat meillä Kouvola KR ja Heinola KR. Juuri viikkoa ennen comebackia pudotti mammakoira harmillisesti turkkinsa, mutta se ei suunnitelmiamme muuttanut, vaan lähdimme kehiin hieman keveämmässä ulkoasussa ;)

Kouvolassa tuomarina oli Matti Luoso, jolta Lotta sai todella mukavan arvostelun ja sijoituksen Käy Eri3. Heinolassa oli tuomaroimassa Bertil Lundgren Ruotsista ja tällä kertaa sijoitus Käy Eh2.

lotta_heinola2010.jpg
Lotta kehässä Heinolassa, kuvaaja: Sanna Kavèn

Kuitenkin kaiken kaikkiaan oikein onnistunut näyttelyviikonloppu pitkän tauon jälkeen. Tästä taas jatketaan, toivottavasti turkin kera :)

lotta_heinola2010_2.jpg
“Miss Bikini” Lotta, kasvattajansa käsissä Heinolassa. Kuvaaja: Saija Kaleva

Uusi muotovalio!

Keskiviikkona 9. syyskuuta 2009

Elokuinen Kouvolan ja Heinolan näyttelyviikonloppu oli meille silkkaa juhlaa :D Lauantaina Kouvolassa Dingo sai lopulta viimeisen Sertinsä ollen samalla VSP ja viimeisteli Suomen ja Eestin muotovalion tittelinsä!

dingo_mva.jpg
Kuvaaja: Heidi Rentola

Sunnuntaipäivä jatkui vauhtiin päässeellä Dingolla upeasti Heinolassa. Debyytti valioluokassa toi tuloksen ROP! :)

Springerikehässä koettiin jännitystä ihan todella, sillä koiria oli ilmoitettu 34 kpl. Nuorten luokan narttuja oli 7. Lotta voitti luokkansa sijoituksella eri1 ja jo tämä oli loistosuoritus.  Päivän kruunasi PN3-sija kera Sertin!

lotta_heinola.jpg
Kuvaaja: Taija Kavèn

Näin hienon näyttelyviikonlopun jälkeen kelpaakin hieman pitää taukoa, tavoitteita täytettiin oikein urakalla ;) Olemme hurjan ylpeitä näistä kahdesta!

Perhoskoirien erikoisnäyttelyssä

Tiistaina 25. elokuuta 2009

Elokuun 14-16 päivä reissasimme Piikkiöön, jossa järjestettiin papillonien ja phaleneiden erikoisnäyttely ja kesäpäivät. Autoon pakkautuivat perhoset Dingo, Idja ja Zohka sekä perhosia suuresti rakastavat Lotta ja hoffi Luca.

Lauantaiaamu alkoi meillä aikaisin. Ohjelmassa oli ensimmäisenä match show, johon Lotta osallistui. Tuloskin oli kerrassaan hieno, ensin punaisten voitto ja lopulta BIS-5 sija! :)  Sitten oli vuorossa erkkari phaleneiden osalta. Dingo sai EH:n ja sijoittui luokassaan toiseksi. Kaverin etuliikkeet eivät olleet tänään tuomarin mieleen.

Dingo oli ilmoitettu parikisaan äitinsä Wanillan kanssa ja hyvinhän nuo yhdessä menivät. Sijoitus oli toinen. Kiitokset Piipalle esittämisestä!

parikisa.jpg

Lauantai jatkui tiivistahtisena mm. luennon ja iltakisojen merkeissä.

Sunnuntaina kehässä olivat papillonit. Aamu koitti sateisena, mutta se onneksi lakkasi. Viimein rodun ja loppukilpailuiden jälkeen päästiin kotimatkalle. Väsynyttä porukkaa olikin auto täynnä.

Viikonloppuna oli mukavaa nähdä paljon hienoja koiria sekä rodun harrastajia, niin tuttuja kuin vieraampiakin :)

Heidille ja koirille kiitokset kivasta matkaseurasta!