Pojat kävivät trimmissä
Pikku-Monsterimme ovat jo 13 viikon ikäisiä ja ovat kasvaneet hurjasti. Meillä oli suuri ilo saada kylään ja trimmiin kaikki Monster-pentueen pojat, eli Topi, Jaajo ja Hukka. Komeat nuoret herrat olivat reippaita, iloisia ja uteliaita, mutta myös niin kovin vilkkaita, että kasvattaja joutui todella niiden kanssa töihinkin
Kaikesta huolimatta pojat tulivat kunnialla siistityiksi ja valokuvatuiksi.

Dingolina`s Son Of Boogeyman “Topi”

Dingolina`s Big Bad Wolf “Hukka”
Jaajosta saamme kuvan hiukan myöhemmin, joten tähän väliin laitettakoon myös tuore Pamelan poseeraus

Dingolina`s Phantom Of The Opera “Pamela”
Oli oikein mukavaa nähdä poikia perheineen. Lisäksi saimme myös loistavia uutisia, Hukka on dna-testattu Pra Cord1 VAPAAksi! Kiitoksia Hukan perheelle aktiivisuudesta! ![]()
20. elokuuta 2010 kello 13.07
Hertsileijaa - joko nuo ovat noin isoja. Onneksi näen Pamelan ja Iidan parin viikon päästä etteivät nyt täysin ehdi aikuisiksi kasvaa :).
23. elokuuta 2010 kello 20.35
Hahaa! Pamelahan alkaa olla hyvinkin kasvanut leikitettävään ikään! Olisko ensi viikolla sopivaa aikaa lähteä riekkumaan kera Kodan? Komeita on pikkupojistakin jo tullut