Vesityökokeessa ensikertalaisena

Tässä syksyn aikana on alkanut tuo springereiden käyttöpuoli kiinnostamaan yhä enemmän ja hieman ex-tempore meiningillä tuli kyseltyä paikkaa spme-kokeeseen. Ensikertalaisena en tiennyt, että ensin pitää olla vesityöpisteet koirilla jotta saa edes osallistumisoikeuden maalintukokeeseen. Koko loppuvuotena olikin enää yksi mahdollisuus joten sinnehän piti ilmoittautua, vaikka matkaa kertyi edestakaisin lähes 900km.

Minnie ja Lottis telkkien kanssa

Metsästysspanielit Ry järjesti Haapavedellä 28.9. vesityökokeen jonne Minnien ja Lotan kanssa suunnistin. Mukana oli meidän lisäksi yksi käyttölinjainen englanninspringerspanieli ja yksi cockeri. Kokeen ylituomarina oli Pertti Sinkkonen.

Mututuntumalla ennen koetta aavistelin, että Lotta kokeneena uimarina olisi tässä lajissa kovempi luu. Minnie nuorempana, mutta selvästi riistaviettisempänä olisi jokseenkin arvoitus. Tai sitten koko homma voisi kaatua ohjaajan kokemattomuuteen…

Lotta oli ensin vuorossa ja pitkästä ajomatkasta tuntui olevan vähän laiskalla tuulella. Todella kivikkoinen ranta hämmensi ja poisti kovinta vesillemenon intoa. Lotta kuitenkin lähti tiheän kasvillisuuden sekaan uimaan ja etsiskeli lintua aikansa ja tuli sitten takaisin rantaan. Sain sen vielä pari kertaa uudelleen yrittämään, mutta lintua ei lopulta löytynyt. Tuloksena 2 pistettä (arvosteluasteikko 0=hylätty, 2p, 3p)

Minnie oli tapansa mukaan oma energiapakkauksensa ja täynnä intoa jo valmiiksi. Rannassa kuitenkin malttoi hienosti odottaa paikallaan, telkkä lensi kaaressa ja PAM! Käsky hakea lintu ja Minnie nosti kierroksia. Todella kivikkoinen ranta teki Minniellekin tepposet ja hyvää veteenmenopaikkaa ei heti löytynyt. Uimaan Minnie meni hienosti ja ui tuulen alapuolella riittävän pitkälle. Ikävä kyllä juuri Minnien suorituksen aikaan tuuli oli tyyntynyt täysin ja telkältä päin ei tullut minkäänlaista hajuapua. Jonkin aikaa Minnie pyöri etsien, mutta kun ei saanut linnusta hajua niin palasi rantaan. Uusi veteenmeno tehtiin hienosti kivien yli veteen loikkaamalla, mutta taaskaan ei linnusta saatu hajua. Tuloksena Minniellekin 2 pistettä.

Molempiin koiriin olen tosi tyytyväinen, sillä huomasin niiden suorituksesta ja lukuisista hyvistä neuvoista ja vinkeistä että koirat tekivät juuri niin kuin niille on opetettu. Jos koira noutaa aina 10 metristä niin ei se tajua etsiä kohdetta 20 metristä. Jos taas aina uidaan helposta rannasta niin hankala ranta voi pahimmillaan olla jopa ylitsepääsemätön este koiralle. Isot kiitokset hyvistä neuvoista erityisesti ylituomari Pertti Sinkkoselle ja Tuomo Kotasaarelle (Kennel Snow Wood).

Molempien saamat 2 pistettä oikeuttavat osallistumaan SPME-kokeeseen. Koska maksimipisteitä (3p) ei saatu niin tuloksesta riippumatta maalintukokeesta voi saada parhaimmillaan 2-tuloksen. Sellaiseen siis vielä matkaamme… :)

Jätä vastaus