Keitä me olemme?
Olemme Melina Wiiskanta ja Seppo Vuori Järvelästä, Päijät-Hämeestä. Asumme koirinemme maalla oman puolen hehtaarin tontin ympäröimänä Järvelän kauniissa maisemissa. Melina työskentelee lähihoitajana ja Seppo insinöörinä. Vapaa-aikamme käytämme pääosin koirien kanssa ja erilaisten harrastusten parissa.
Koiraharrastuksemme aloitimme perhoskoirien kanssa, joita meillä yhä on yksi. Niiden kanssa kokeiltiin monenlaista lajia, aina koiratanssista hakuun ja jälkeen. Kuitenkin suuremmat harrastusmahdollisuudet ja sitä myöten suurempi koirakin alkoi houkuttaa, joten niinpä ensimmäinen toisenrotuinen koira saapui meille joulukuussa -07. Rotuna päädyimme ihastuttavaan englanninspringerspanieliin, jossa yhdistyvät kaikki ominaisuudet, joita koirassa toivomme olevan, upea luonne, kaunis ulkonäkö, monipuoliset käyttöominaisuudet... Ja niinpä springeri veikin mennessään!
Kasvattajan peruskurssin olemme suorittaneet vuonna 2006, jolloin olemme myös allekirjoittaneet kasvattajasitoumuksen. Kennelnimi Dingolina`s myönnettiin kesällä 2007. Ensimmäinen englanninspringerspanielipentueemme syntyi toukokuussa 2010. Kuulumme seuraaviin yhdistyksiin: Suomen Kennelliitto, Springerspanielit Ry, Salpausselän Koirankasvattajat Ry sekä Suomen Papillon- ja Phaleneyhdistys Ry. Lisäksi ylläpidämme perhoskoirien omaa harraste- ja tietosivustoa Perhoskoirat.fi
Meiltä järjestyy myös näyttely- ja kotitrimmaukset englanninspringerspanieleille! Kysy lisää dingolinas@gmail.com